Export Makerin brändi uudistui ja uudeksi toimitusjohtajaksi siirtyy Juha Lahtinen

Nyt voimme paljastaa sen, mitä olemme jo pitkään työstäneet: uudistimme nimittäin Export Makerin brändin! Olemme tästä erittäin innoissamme, ja kerromme teille nyt kaiken olennaisen.

Toimintakulttuuriamme ja ihmisiämme kuvastavat (huono) huumori, rohkeus, tekemisen meininki sekä tuloskeskeisyys. Näiden haluttiin myös näkyvän ja kuuluvan eri kanavissamme entistä paremmin. Haluamme toimia alamme edelläkävijänä ja suunnannäyttäjänä. Se vaatii sitä, että olemme aidosti omia itsejämme ja teemme asiat omalla tavallamme. Tämän takia halusimme virkistää brändi-ilmettämme. Säilytimme logomme, mutta periaatteessa kaikki muu visuaalisesta ilmeestä ja viestinnästä lähtien on muutettu palvelemaan tavoitteitamme. Brändiuudistus tulee näkymään kaikessa ja kaikkialla, missä Export Maker vaikuttaa.

Edelläkävijyys käytäntöön

Jokainen meidän kanssamme työskennellyt varmasti tietää, että tapoihimme ei kuulu työskennellä kravatit kireällä. Se ei yksinkertaisesti kuvasta meitä ja toimintakulttuuriamme, joten jäykkyyden ja vakavuuden jätämme suosiolla muille. Bisnestä voi nimittäin tehdä myös pilke silmäkulmassa – vakavissaan muttei vakavina.

Tekemisen meininki ja tuloskeskeisyys sen sijaan näkyvät kaikessa toiminnassamme, sillä pienetkin yksityiskohdat palvelevat aina suurempaa tarkoitusta: tuloksen tekemistä. Me tuemme asiakkaitamme käytännönläheisesti ilman turhaa konsulttijargonia. Se on aina ollut valttikorttimme, ja se on toimintamme ytimessä myös jatkossa.

Jonain päivänä Suomi vie enemmän kuin tuo

Brändiuudistusta vauhditti myös uusi missiomme: jonain päivänä Suomi vie enemmän kuin tuo. Kunnianhimoinen missiomme vaatii paljon työtä ja rohkeita tekoja. Tavoitteemme on, että seuraavan kymmenen vuoden aikana olemme toteuttaneet asiakkaillemme yhteensä tuhat projektia ja siinä samalla tuottaneet heille yhteensä miljardin euron edestä vientiä.

Emme kuitenkaan pyri kohti missiotamme ainoastaan Suomesta käsin, sillä meiltä löytyy kansainvälisen kaupan piinkovia asiantuntijoita eri kohdemarkkinoista. Haluammekin nostaa heitä jatkossa entistä suurempaan valokeilaan. Olemme globaalisti lokaali.

Juha Lahtinen toimitusjohtajan saappaisiin

Brändiuudistuksen ja uuden missiomme myötä myös toimitusjohtajamme vaihtuu. Kansainvälisen kaupan ja hallitustyöskentelyn rautainen ammattilainen Juha Lahtinen siirtyy Export Makerin kippariksi.

Me Export Makerillä uskomme, että jonain päivänä Suomi vie enemmän kuin tuo, ja se on tavoitteemme yhdessä suomalaisten vientiyritysten kanssa. Tehdäksemme missiostamme totta haluamme jatkossa olla yhä paremmin läsnä siellä, missä kansainvälistyvällä yrityksellä on haasteet koko elinkaarensa aikana. Haluammekin jatkossa olla yhä enenevässä määrin mukana tekemässä strategisia päätöksiä ja valintoja yhdessä asiakkaidemme kanssa, tuore toimitusjohtaja Lahtinen toteaa.

Juhalta löytyy syvällistä näkemystä ja ymmärrystä suomalaisyritysten kansainvälistymisestä. Uudet tuulet siis puhaltavat. Brändiuudistuksen, uuden missiomme ja toimitusjohtajan vaihdoksen myötä olemme vaihtaneet täysin uuden vaihteen silmään.

Toteuttaaksemme ”jonain päivänä Suomi vie enemmän kuin tuo” missiota, meidän täytyy jatkuvasti kehittää tiimiämme ja osaamistamme. Siihen liittyy toimenkuvien vaihdokset sekä mm. Juho Partasen tulo Senior Advisorina antamaan syvyyttä tiimimme strategiseen osaamiseen. Mission toteuttamiseksi tulemme myös lisäämään läsnäoloamme erityisesti niillä markkinoilla, jotka ovat Suomen tärkeimmät vientimaat, kuten Saksa, Ruotsi, Pohjois-Amerikka, Kiina ja Benelux-maat. Näistä tiedotamme kuitenkin myöhemmin lisää, Lahtinen vihjaa.

Nyt on aika kääriä hihat ja ryhtyä hommiin. Jonain päivänä Suomi vie enemmän kuin tuo.

Jaa juttu

Share on facebook
Share on linkedin
Share on twitter
Share on email

Tilaa uutiskirjeemme

Ja saat jatkossa vinkkejä ja vientiuutisia suoraan sähköpostiisi