Hurmaa potentiaaliset asiakkaasi jo ensitapaamisella – myyntimateriaalit kuntoon kansainvälisessä kaupassa

Yrityksesi on päättänyt laajentaa kansainvälisille markkinoille, mahtavaa! Matkalla kansainvälisille markkinoille vastaan saattaa tulla muutamia sudenkuoppia, joiden ylittämiseen vaaditaan perusasioiden äärelle palaamista. Yksi niistä on yrityksesi myyntimateriaalien päivittäminen.

Valitettavan usein vastaan tulee tilanteita, joissa yrityksen tuote on kunnossa, mutta myyntimateriaalit laahaavat auttamatta perässä. Myyntimateriaalit ovat kuitenkin se perusta ja valttikortti, joiden avulla pyrit vakuuttamaan mahdollisen asiakkaan tai yhteistyökumppanin. Ne ovat siis eräänlainen ensivaikutelma ja laadun tae juuri sinun yrityksesi tuotteista ja/tai palveluista.

Olemme koonneet yhteen muutamia pointteja, joiden avulla saat yrityksesi myyntimateriaaleihin uutta potkua. Ota neuvot haltuun ja loista asiakastapaamisissa. Ken hyvin tekee, paremman edestään löytää, kuuluu vanha viisauskin.

Keskitä katse kohdeasiakkaaseen ja sen tarpeisiin

Ensimmäinen askel on kohdentaa myyntimateriaalit palvelemaan kyseessä olevan asiakkaan tarpeita. Se mikä toimii Suomessa, ei välttämättä toimi ulkomaan markkinoilla. Jokainen asiakas on myös erilainen, jolloin samojen materiaalien kierrättäminen tapaamisesta toiseen ei suinkaan aina toimi.

Vakuuta potentiaalinen asiakas tai yhteistyökumppani juuri heille räätälöidyillä myyntimateriaaleilla. Näin osoitat perehtyneisyytesi ja kykysi vastata juuri kyseisen asiakkaan tarpeisiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että myyntimateriaalit tulisi luoda joka kerta tyhjästä. Jo pienillä teoilla voidaan olemassa oleviin materiaaleihin saada tarvittavia muutoksia.

Terävöitä myynnin keihäänkärki

Ennen myyntitapaamista tulee miettiä, miten potentiaalista asiakasta lähestytään. Mikä on se taktiikka, jolla lähdetään hieromaan kauppoja? Monesti yritykset aloittavat myyntitapaamiset kertomalla omasta tuotteestaan tai palvelustaan. Lähestytään siis asiakasta tuote ja ratkaisu edellä. Tämä pätee myös myyntimateriaaleihin.

Ihminen kuitenkin tekee minuutissa päätöksen, ostaako tuotetta. Jos yritys lähestyy potentiaalista asiakasta esittelemällä heti ensikättelyssä liudan tuotteensa teknisiä tietoja, asiakas kyllästyy ja pahimmassa tapauksessa kaupat jäävät tekemättä. Etene siis suoraan asiaan ja nimenomaan asiakkaan näkökulmasta.

Myynnin tehokkuuteen vaikuttaa myös kohdemarkkinan markkinatuntemus. Ota selvää, miten ja millaisista asioista myyntitapaamisessa kannattaa puhua. Amatöörimäinen lähestymistapa viestii asiakkaalle oitis asiantuntemattomuudesta ja perehtymättömyydestä.

Laadukas ja harkittu sisältö viestivät ammattitaidosta

Nykypäivänä tarinat ja tarinankerronta ovat kuuminta huutoa. Tarinat myyvät riippumatta yrityksestä ja sen tuotteesta tai palvelusta. Tarinallisuus kannattaakin ottaa huomioon myös myyntimateriaaleissa. Yrityksen viestin esille tuominen ja sanoittaminen ovat olennainen osa tarinallistamista. Ydinviestien sanoittaminen kirkastaa asiakkaalle yrityksesi tavoitteet sekä ratkaisut, ja samaan aikaan vakuutat asiakkaan yrityksesi ammattitaidosta.

Hyvät myyntimateriaalit selkeyttävät asioita asiakkaan päässä ja helpottavat ostamista tai yhteistyösopimuksen syntymistä. Käytä materiaaleissa laadukkaita ja havainnollistavia kuvia sekä selkeää ja normien mukaista kieltä. Älä käännä materiaalejasi Google-kääntäjän avulla, vaan hyödynnä kielen ja kääntämisen ammattilaista.

Esitysdioissa pätee ”vähemmän on enemmän” mentaliteetti eli karsi ylimääräinen teksti dioista pois. Ytimekkäät esitysdiat sisältävät avainsanat, jolloin asiakkaan on myös helpompi keskittyä olennaisiin asioihin.

Askeleen lähempänä kansainvälisiä markkinoita

Myyntimateriaalien tavoitteena on siis edistää yrityksesi tuotteen tai palvelun myyntiä ja herättää positiivisia mielikuvia. Myyntimateriaalien teho perustuukin asiakkaan kokemukseen laadusta, jota taas määrittelevät sanallinen ja visuaalinen sisältö, kuvamateriaalin laatu sekä taitava rajaus.

Ajankohtaisilla ja asiakkaalle olennaisilla tiedoilla sekä laadukkaalla sisällöllä ollaan askeleen lähempänä kansainvälisiä markkinoita. Älä siis aliarvioi myyntimateriaaliesi merkitystä. Ulkonäöllä ja mielenkiintoisella sisällöllä hurmaat kenet tahansa!

Lue muita blogitekstejämme täältä.

JAA JUTTU

Share on facebook
Share on linkedin
Share on twitter
Share on email

Luitko jo nämä?

Tilaa uutiskirjeemme

ja saat jatkossa vinkkejä ja vientiuutisia suoraan sähköpostiisi

Haluatko kasvattaa yrityksesi vientiä?

Ota yhteyttä ja tehdään toiveistasi totta yhdessä.