Tervetuloa Iraniin

Iranin valtavat 80 miljoonan kansalaisen kuluttajamarkkinat ja resurssirikkaus yhdistettynä sijaintiin Lähi-idän sydämessä Persianlahden, Itä-Aasian, Venäjän ja Euroopan yhteydessä, tekevät Iranista otollisen kauppakumppanin. Iranin BKT on vajaa $400 miljardia, mikä tekee siitä Lähi-idän toiseksi suurimman ja maailmanlaajuisesti 29. suurimman kansantalouden. Persepolis, Naqsh-e Jahan-aukio ja muut hämmästyttävät historialliset kohteet ovat osa Iranin maailmanperintökohteita. Maan merkittävien luonnonvarojen lisäksi sen nuori (50% alle 35-vuotiasta)  ja kouluttautunut (5milj. kirjoilla olevaa yliopisto-opiskelijaa, joista 60% naisia sekä 800 000 valmistunutta joka vuosi) väestö luovat loistavan ympäristön kansainväliselle liiketoiminnalle.

Kauppapakotteiden vuoksi Iran on joutunut sinnittelemään itsenäisesti monen vuoden ajan kotimaista tuotantoaan laajentaen. Palatakseen maailmanlaajuisille markkinoille ja erityisesti Eurooppaan, tulee maan kunnostaa sen infrastruktuuria ja teknologiaa useilla eri aloilla. Nämä kehittämiskohteet voivatkin avata ainutlaatuisia mahdollisuuksia erityisesti eurooppalaisille yrityksille investointeja ja yhteistyötä varten. Samaan aikaan kehittämistoimenpiteet, pakotteiden lievittäminen ja jäädytettyjen varojen vapauttaminen vahvistaisivat taloutta ja torjuisivat inflaatiota tulevien vuosien aikana.

Öljy ja kaasu, kuljetusala, petrokemikaalit, turismi, kaivosteollisuus ja energiateollisuus tarjoavat mahdollisuuksia erilaisille liiketoiminnoille. Edellä mainittujen alojen lisäksi hitsaus-, ilmailu, ICT- ja pankkiala sekä rautatiet vaativat uutta rakennusammattitaitoa ja päivitettyä teknologiaa. Myös pääsääntöisesti kuuma ilmasto ja sen luoma veden tarve ovat luoneet kysyntää vesivarojen hallinnalle ja aurinkoenergialle. Iranin rakennusalaa on myös modernisoitava. Maassa on lisäksi paljon potentiaalisia projekteja moottoriteiden, rautateiden, satamien, lentokenttien, logistiikkavarastojen ja sairaaloiden kunnostamisen ja rakentamisen parissa. Erityisesti maineikkaiden hotelliketjujen rakennusprojektit voisivat tuoda arvoa Iranin turismille.

Koska Iranin ja Yhdysvaltojen välillä on edelleen konflikteja, on muilla mailla mahdollisuus toimia edelläkävijöinä kauppasuhteiden korjaamisessa. Iran on solminut kauppasuhteita Eurooppaan erityisesti Saksan, Italian ja Ranskan kanssa ja täten nämä maat voisivat hyödyntää aiempia suhteitaan johtaessaan muita maita Iranin markkinoille. Monet yritykset myös Skandinaviassa ovat osoittaneet kiinnostuksena Iranin markkinoille. Esimerkiksi Norjan iranilainen kauppakamari on perustettu 2016 yhteydenpidon helpottamiseksi. Sen lisäksi Ruotsi aikoo perustaa Teheraniin kauppatoimiston kehittääkseen maiden välisiä kauppasuhteita.

Iran toivottaa tervetulleeksi 
Presidentti Sauli Niinistö ja Iranin ulkoministeri Mohammad Javad Zarif tapasivat tammikuussa 2016 
Sveitsissä Maailman talousfoorumissa. Lähde: http://myinforms.com/en-me/a/34391450-irans-zarif-to-make-official-visit-to-finland-next-week.

JAA JUTTU

Share on facebook
Share on linkedin
Share on twitter
Share on email

Luitko jo nämä?

Tilaa uutiskirjeemme

ja saat jatkossa vinkkejä ja vientiuutisia suoraan sähköpostiisi

Haluatko kasvattaa yrityksesi vientiä?

Ota yhteyttä ja tehdään toiveistasi totta yhdessä.