East Consultingin vuosi 2015

Vuosi 2015 ja samaan aikaan East Consultingin toinen kokonainen toimintavuosi alkaa tulla päätökseensä. Uusien haasteiden ja osaamisen myötä tiimin erityismarkkina-alueet ovat laajentuneet ja EC on ollut entistä vahvemmin mukana eri tapahtumissa ja tilaisuuksissa.

Vahvan Venäjän, Valko-Venäjän ja Baltian osaamisen rinnalle EC on laajentanut ammattitaitoaan myös muille markkina-alueille. Ukrainan kriisin ja asetettujen vastapakotteiden luoma alavireisyys on siirtänyt yritysten katseita esimerkiksi Skandinaviaan, jossa mm. vakaa valtiontalous, vahva ostovoima ja korkea BKT:n kasvuaste luovat loistavat puitteet uudelle liiketoiminnalle verrattuna moniin muihin alueisiin. Skandinavian lisäksi East Consulting on erikoistunut myös IVY-maiden alueella, joista vuoden 2015 aikana vierailtiin mm Valko-Venäjällä, Azerbaidžanissa ja Kazakstanissa. Kaikkia näitä maita yhdistää niiden viimevuosien jatkunut talouskasvu mutta yhdistävinä tekijöinä voidaan mainita myös korruptio ja haastava sääntely-ympäristö. Valko-Venäjän yritysten ja viranomaisten kiinnostus mm. energiatehokkuuteen, metsäteollisuuteen, ja puurakentamiseen, Azerbaidžanin paikallisen teollisuustuotannon puute ja Kazakstanin kiinnostus energiatehokkuuteen sekä suopeus ulkomaisia sijoittajia kohtaan ovat kuitenkin sellaisia tekijöitä, jotka tarjoavat hyviä liiketoimintamahdollisuuksia niiden markkinoilta. Uusina markkina-alueina voidaan mainita myös Lähi-itä sekä Iran, jonka kauppapakotteiden odotetaan poistuvan ensi vuoden alusta alkaen. Tästä kerromme lisää alkuvuodesta 2016.

Venäjää ja Baltiaa sekä niiden potentiaalia markkina-alueina ei ole kuitenkaan missään nimessä unohdettu, päinvastoin: Pietarin toimistomme muutti syksyllä entistä parempiin tiloihin ja olemme juuri vahvistaneet Pietarin tiimiämme yhdellä asiantuntijalla. Eri kansainvälistymisprojektien lisäksi EC oli mukana järjestämässä mm. Uutta kasvua Baltiasta -workshopia Seinäjoella alueen yrityksille kouluttajan roolissa sekä Jyväskylässä Venäjän vienti-iltaa, joka kohdennettiin Venäjällä toimiville mutta myös sinne pyrkiville yrityksille sekä verkostoitumismielessä venäläisille korkeakouluopiskelijoille.

Edellä mainittujen tapahtumien lisäksi East Consulting oli jälleen mukana yritysten kasvun sparrauskilpailu KasvuOpenissa sparraajan ja tukijan roolissa auttamassa sekä start-up -yrityksiä että kokeneempia kasvuorientoituneita yrittäjiä kohti kasvutavoitteitaan. KasvuOpen-tilaisuuksissa East Consulting on sparrannut jo yhteensä noin 50 yritystä tuoden mukaan vahvan osaamisensa kasvun ja kansainvälistymisen edesauttamiseksi.

Meillä on ollut ilo huomata, että asiakaskantamme edustaa hyvin montaa eri toimialaa kuten rakennustuoteteollisuutta, energia-alaa, koulutusalaa, kuluttajatuotteita ja -palveluita, teollisuuden palveluita, Cleantechia, konepajateollisuutta, kemianteollisuutta, laivanrakennusalaa, terveydenhuoltoalaa, verkkokauppaa ja kiinteistöalaa Suomesta, Venäjältä, Saksasta, Belgiasta ja IVY-maista joitain mainitaksemme. Uudistettu palvelukokonaisuus ja asiakasreferenssit ovat nyt luettavissa verkkosivuiltamme. Lisäksi olemme aktiivisia sosiaalisessa mediassa ja tiedotamme aktiivisesti tapahtumapaikoilta – seuraa meitä siis sekä Twitterissä että LinkedInissä.

Tiimin aktiivisuus kumpuaa halusta tehdä yhteistyötä, olla mukana sekä jakamassa että saamassa tietoa ja auttamassa yrityksiä kansainvälistymään ja toimimaan valituilla markkinoilla paikoitellen haastavissakin olosuhteissa. Tehdään yhdessä vuodesta 2016 entistä menestyksekkäämpi. Toivotamme teille kaikille rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta 2016!

Parhain terveisin,
East Consultingin tiimi

 

 

 

 

JAA JUTTU

Share on facebook
Share on linkedin
Share on twitter
Share on email

Luitko jo nämä?

Tilaa uutiskirjeemme

ja saat jatkossa vinkkejä ja vientiuutisia suoraan sähköpostiisi

Haluatko kasvattaa yrityksesi vientiä?

Ota yhteyttä ja tehdään toiveistasi totta yhdessä.