Blogi & Uutiset
Näkemyksiä ja ajankohtaisia aiheita kansainvälisen kaupan sekä viennin maailmasta.

Kokemuksia Liettuan markkinoista. Miksi Liettuaan?
Helppo tulla juttuun helppo kommunikoida ymmärtää meitä Olemme tehneet töitä Liettualaisten yritysten kanssa mm.kouluttamalla heitä Suomen markkinoille. Liettualaiset kuvaavat itseään

Oppeja Yhdysvaltain markkinoilta – mitä ottaa huomioon pohtiessa uutta markkina-avausta?
Vietettyäni kevään Yhdysvaltain Kaliforniassa, sain hyvää näkemystä kansainvälistymiseen ja kasvuun etenkin startup-yritysten näkökulmasta – jota pääsen nyt vertaamaan pk-yritysten kansainvälistymiseen.

Miten valita yritykselle se oikea kansainvälistymisen asiantuntijakumppani?
Aina yrityksellä ei ole rahkeita tai resursseja lähteä tekemään kansainvälistymistä itse. Tällöin yritys tarvitsee tuekseen kansainvälistymisen asiantuntijakumppanin, joka raivaa reitin

ESR Rahoitteinen KvValmiushanke
Export Maker Oy:lle on myönnetty Q1/2022 aikana Euroopan Sosiaalirahaston myöntämää rahoitusta 13:ta pohjoissavolaisen yrityksen kansainvälistymisvalmiuksien sekä muutoskyvykkyyden kehittämiseen. Hankkeen päätavoitteena

Suomi vientituloksiin -kansainvälistymiskilpailu päätökseen – voittajaksi Maslog Oy
Suomi vientituloksiin -kansainvälistymiskilpailumme on nyt tullut päätökseen, ja asiantuntijaraatimme on valinnut kilpailun voittajat. Saimme paljon hakemuksia, ja osallistujien joukossa oli

Bisneskulttuuri meillä ja maailmalla – nämä asiat sinun tulisi tietää kohdemarkkinoiden välisistä eroista
Jokaisen kansainvälistä kauppaa tekevän olisi syytä kiinnittää huomiota bisnesmaailman kulttuurieroihin – etenkin silloin, kun markkina on vielä tuntematon eikä yritykselläsi