Blogi & Uutiset
Näkemyksiä ja ajankohtaisia aiheita kansainvälisen kaupan sekä viennin maailmasta.

Kansainvälistyjän muistilista – 5 asiaa, jotka kansainvälistyvän yrityksen tulee huomioida ennen matkaan lähtöä
Globaaleilla markkinoilla kansainvälistyminen on keskeinen osa yrityksen kasvustrategiaa, ei niinkään oma irrallinen toimenpiteensä. Viennin aloittaminen voi kuitenkin tuntua hallitsemattomalta kaaokselta

Kolme yleisintä syytä, miksi yritykset haluavat kansainvälisille markkinoille
Suomen Yrittäjien, Finnveran ja TEM:in laatiman pk-yritysbarometrin mukaan noin 23% pk-yrityksistä toimii kansainvälisillä markkinoilla, mikä lukumäärällisesti tarkoittaa 65 000 pientä

Business opportunities in the Baltics
Aaltomaisesta talouskehityksestä huolimatta Baltia kiinnostaa ulkomaisia investoijia. Maiden itsenäistymisen jälkeen kukin kärsi talousongelmista, hintatason noususta ja korruptiosta mutta alueesta muotoutui

Näistä syistä tulet epäonnistumaan kansainvälisillä markkinoilla
”Viisasta miestä ei tunneta siitä, ettei hän tee virheitä, vaan siitä, ettei hän tee samaa virhettä kahdesti” – Winston Churchill

Sitä oikeaa etsimässä?
Vuosi 2019 kääntyy lopuilleen ja kainalo on tyhjä. Jotta seuraavasta vuodesta tulisi se kaikkein paras, olisi mukava löytää sopiva kumppani

Kartoita, kartoita, kartoita – miksi markkinakartoituksen toteuttaminen on niin tärkeää?
Markkinakartoitus – mitä se tarkoittaa? Markkinakartoituksen toteuttaminen on ensiarvoisen tärkeä askel ennen muita uudelle markkinalle suuntautuvia toimenpiteitä, koska heikko suunnittelu