fbpx

Kansainvälistyjän muistilista – 5 asiaa, jotka kansainvälistyvän yrityksen tulee huomioida ennen matkaan lähtöä

Globaaleilla markkinoilla kansainvälistyminen on keskeinen osa yrityksen kasvustrategiaa, ei niinkään oma irrallinen toimenpiteensä. Viennin aloittaminen voi kuitenkin tuntua hallitsemattomalta kaaokselta kaikkine osatekijöineen. Kun suunnittelet laajentumista kansainvälisille markkinoille, tai mietit, kuinka kehittää nykyistä kansainvälistä liiketoimintaa, ota lähellesi tämä muistilista ja tarkista, oletko huomioinut mainitut viisi näkökulmaa. Lisää vinkkejä kansainväliseen liiketoimintaan löydät ladattavasta oppaamastamme!

1. Resursointi

Ennen kansainvälisiä toimia tulee yrityksen varmistua sekä yrityksen henkilöstö- että taloudellisista resursseista. Vaikka taloudellinen tilanne ei yksissään ole kansainvälistymistä määräävä tekijä, ei kv-markkinoille kannata lähteä huseeraamaan nollabudjetilla. Kansainvälistymisen on oltava osa strategiaa ja siksi sille on varattava resursseja. Älä siis säästä hölmöissä asioissa ja kuvittele saavuttavasi säästöillä jotain hyötyä. Muista, että toimintaan on saatavilla myös julkista tukea!

Matkakassan lisäksi matkalle kannattaa valita ammattitaitoinen seurue. Kielitaito, myyntitaito sekä kokemukset kv-liiketoiminnasta ja eri maiden sopimuskäytänteistä helpottavat käytännön toimia kohdemaassa.

2. Asenne

Matkaan ei kannata lähteä häntä koipien välissä kulmia nostellen eikä myöskään sokeasti maineeseen ja referensseihin luottaen. Tiimin on uskallettava tarttua toimeen ja kokeilla erilaisia tapoja tavoitteisiin pääsemiseksi. Ole kekseliäs, ennakoi ja toimi sinnikkäästi: kansainvälistyminen vaatii pitkäjänteisyyttä. Asenne on tehokkain ja edullisin lääke vääjäämättä eteen tulevien haasteiden varalle.

asenne1

3. Kilpailuetujen ja -vahvuuksien kirkastaminen, kilpailutilanteen ymmärtäminen

Ennen matkaan lähtöä tulee sekä itsellä että muilla matkaanlähtijöillä olla selvillä:

  • Missä olemme hyviä?
  • Mitä myymme?
  • Kenelle myymme?
  • Miksi myymme?

Älä jätä näiden kirkastamista neuvottelupöytään!

4. Yrityksen johdon tuki kv-toiminnalle

Älä lähde matkaan yksin ja omin päin. Onnistuneen kv-liiketoiminnan starttaaminen vaatii johdon ja omistajien tuen. Tavoitteiden saavuttamiseksi tulee koko yrityksen tahtotilan olla sama. Matkan varrella ilmenneet sisäiset ristiriidat ovatkin omiaan tärvelemään onnistuneesti alkaneen kansainvälistymisprosessin ja palauttamaan yrityksen alkupisteeseen. Varmistu siis tästä ennen matkaan lähtöä.

5. Jätä koti kuntoon

There is no place more delightful than home. Olipa reissuinto kuinka suuri tahansa, muista varmistua kuitenkin siitä, että kotipesä on kunnossa. Vakiintunut asema ja vakaa liiketoiminta luovat pohjan onnistuneen kv-liiketoiminnan pystyttämiselle. Kotimaan liiketoimintoja ei tule uhrata kansainvälisen kaupan kustannuksella, olipa tilanne mikä hyvänsä.

Jos tarvitset apua kv-markkinoille valmistautumiseen tai siellä menestymiseen, ota yhteyttä!

Jaa juttu

Share on facebook
Share on linkedin
Share on twitter
Share on email

Luitko jo nämä?

Blog

Vuosi 2019 – kasvua ja ennustuksia vuoteen 2020

Vuosi 2019. 93 toteutettua projektia. 58 asiakasyritystä. 50 sparrattua yritystä.   29 kohdemarkkinaa. Noin 20 pidettyä puheenvuoroa kansainvälisen liiketoiminnan teemoista. Vauhdin vuosi Keräsimme yhdessä ylös vuoden

Woolman tytäryhtiö Ruotsiin
Kansainvälistyminen

Asiakastarina: Woolman Oy – tytäryhtiö Ruotsiin

Woolman Oy on vuonna 2017 perustettu verkkokaupan asiantuntija, joka auttaa eurooppalaisia brändejä menestymään kaupankäynnissä. Konkreettisina palveluina Woolman Oy tarjoaa muun muuassa verkkokauppastrategiaa, verkkokaupan perustamista ja

Tilaa uutiskirjeemme

ja saat jatkossa vinkkejä ja vientiuutisia suoraan sähköpostiisi

Haluatko kasvattaa yrityksesi vientiä?

Ota yhteyttä ja tehdään toiveistasi totta yhdessä.

Close Menu

Ollaan kuulolla!

Täytä yhteystietosi, ja olemme yhteydessä mahdollisimman pian.

small_c_popup.png

Kiitos mielenkiinnosta!

Täytä yhteystietosi ja saat ladattua oppaan laitteellesi. Emme spämmää.