Skip to content

Asiakastarina: Wesentra – ”Saimme projektin avulla sellaisia tapaamisia, mitä emme olisi muuten saaneet”

Wesentra Oy on 2015 perustettu yritys, joka tarjoaa digitaalisen turvallisuuden ratkaisuita yrityksille. SSL-varmenteet ovat yksi yrityksen tärkeimmistä liiketoiminnan osa-alueista, mutta toiminnassa huomioidaan myös monia muita digitaalisen turvallisuuden aspekteja.

Yhteistyön kautta yhteiseen projektiin

Liiketoiminnan kasvu on ollut lähivuosina nopeaa, sillä Wesentran SSL-varmenteiden markkinaosuus on kasvanut viidessä vuodessa kymmenestä kolmeen kymmeneen prosenttiin.

– Meillä ei ole aiemmin ollut kansainvälistä liiketoimintaa, mutta pari vuotta sitten lähdimme tekemään kansainvälisen kasvun suunnittelua, Wesentran toimitusjohtaja Leena Kuuri kertoo.

Yhteistyö Export Makerin kanssa alkoi suosittelusta, kun julkisen sektorin asiantuntija suositteli Kuurille Export Makerin palveluita.

– Export Makerin Suvi Metsolan kanssa lähti keskustelut heti hyvin liikkeelle, ja halusimme lähteä yhdessä katsomaan kansainvälisen kasvun korttia, Kuuri tuumaa.

”Lähdimme yhdessä miettimään mikä olisi meille paras ratkaisu”

Kohdemarkkinaksi valikoitui Ruotsi, jolloin markkinapotentiaalia alettiin selvittämään ja suunnittelemaan yhteistyön avaamista. Projektin alussa tarkennettiin Wesentran strategiaa ja tarvetta kansainvälisen kasvun osalta.

– Lähdimme yhdessä miettimään mikä olisi meille paras ratkaisu, ja Suvin kanssa sparrailu oli korvaamaton apu prosessissa, Kuuri sanoo.

Nopeasti ymmärrettiin, että paras apu Wesentran kansainvälistymishaaveiden suhteen on natiivihenkilö, joka toimii suoraan Ruotsin markkina-alueella. Export Makerin asiantuntijoista löytyi juuri oikea osaaja tehtävään.

– Ennen yhteistyötä kokeilimme kontaktoida yrityksiä Ruotsiin suoraan, mutta laihoin tuloksin. Export Makerin asiantuntija onnistui luomaan suhteita potentiaalisten yritysten kanssa kohdemarkkinassa, Kuuri kehuu.

– Ei kannata yksin edes yrittää, etenkään IT-toimialalla, Kuuri naurahtaa.

Suunnitelmamuutoksista selvittiin ja liidejä kertyi

Korona toi käytännön yhteistyöhön paljon haasteita, kun kommunikaatio siirtyi täysin etämuotoon. Haasteista huolimatta kummatkin osapuolet kykenivät sopeutumaan tilanteeseen nopeasti. Yhteydenpito kuitenkin koettiin luontevaksi ja tehokkaaksi:

– Export Makerin Ruotsin markkina-alueen asiantuntija Tobias Olsson osallistui etätapaamisiin yhtä kätevästi kuin mekin Suomesta, joka tuntui tehokkaalta ja näppärältä, Kuuri sanoo.

Projektin varrella piti muuttaa suunnitelmia muutamaan kertaan, mutta näistä selvittiin onnistuneesti. Lopputuloksena on Wesentralle on kertynyt konkreettisia liidejä ja tapaamisia, sekä tietoa uudesta markkinasta.

– Saimme projektin avulla sellaisia tapaamisia, mitä emme olisi muuten saaneet, Kuuri summaa.

Ihmiset työn ja tekemisen takana

Kuuri listaa Export Makerin vahvuuksiksi avoimuuden ja tilanteen tasalla olemisen:

– Ei tarvinnut soittaa vaihteeseen ja miettiä missä mennään, vaan saimme ajankohtaista tietoa nopeasti ja joustavasti, toimitusjohtaja Leena Kuuri sanoo.

Kuuri suosittelee Export Makeria etenkin Wesentran kokoisille toimijoille, sillä Export Maker on helposti lähestyttävä ja tehokas kumppani.

– Export Maker ei ole kasvoton yritys, vaan joukko henkilökohtaisia ammattilaisia ja asiantuntijoita – tätä arvostan suuresti, Kuuri lopettaa.

Wesentran verkkosivut