Blogi & Uutiset
Näkemyksiä ja ajankohtaisia aiheita kansainvälisen kaupan sekä viennin maailmasta.

Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi käyttää ulkopuolista apua yrityksen kansainvälistymisessä?
Miksi kansainvälistyminen kannattaa ulkoistaa? Liiketoimintasi kukoistaa kotimaan markkinoilla ja tähtäimessä siintää kansainvälinen kauppa. Ajoitus uudelle markkinalle siirtymisestä tuntuu oivalliselta, sillä

Kolme kansainvälistymiseen liittyvää myyttiä
1. ”Kansainvälistyminen ja kansainvälinen kaupankäynti on kallista!” Kansainvälistyminen ja kansainvälinen kaupankäynti käy kalliiksi hätäilyn, hosumisen ja turhan työn vuoksi. Export

Vuosi 2019 – kasvua ja ennustuksia vuoteen 2020
Vuosi 2019. 93 toteutettua projektia. 58 asiakasyritystä. 50 sparrattua yritystä. 29 kohdemarkkinaa. Noin 20 pidettyä puheenvuoroa kansainvälisen liiketoiminnan teemoista. Vauhdin

Business Finlandin liiketoiminnan kehitysrahoitus häiriötilanteissa
Koronaviruksen edetessä niin globaali kuin kotimainenkin yritystoiminta on joutunut vaikeaan tilanteeseen, ja vaikein vaihe on varmasti vielä tuloillaan. Tätä tukeakseen
Kansainvälinen bisnes vain kolmen askeleen päässä
Kriisi on tilaisuus uuden kasvun rakentamiselle. Siksi orastaviakaan kansainvälistymissuunnitelmia ei kannata jättää odottamaan parempia aikoja. Lue tästä, miten uuden markkinan

Suomi vientituloksiin -kansainvälistymiskilpailu päätökseen – voittajaksi Maslog Oy
Suomi vientituloksiin -kansainvälistymiskilpailumme on nyt tullut päätökseen, ja asiantuntijaraatimme on valinnut kilpailun voittajat. Saimme paljon hakemuksia, ja osallistujien joukossa oli