ELY-keskuksen kehittämisavustus – Tukea yrityksesi kasvuun ja kehittämiseen
ELY-keskuksen kehittämisavustus on tarkoitettu pk-yrityksille, jotka tavoittelevat kasvua ja haluavat kehittää toimintaansa. Tämä avustus tukee yrityksiä merkittävissä investoinneissa, uudistuksissa ja kansainvälistymisessä. Kehittämisavustuksen tavoitteena on vahvistaa yritysten kilpailukykyä sekä edistää kestävää kehitystä ja innovaatioita.
Kehittämisavustus on erinomainen ja monipuolinen työkalu yrityksille, jotka suunnittelevat esimerkiksi tuotekehitystä, kansainvälisen liiketoiminnan laajentamista tai investointeja uuteen teknologiaan ja osaamiseen. Avustusta myönnetään koko Suomen alueella, ja sen avulla yritykset voivat ottaa tärkeitä askelia kohti vahvempaa tulevaisuutta.
Export Makerin tiimi on ollut useissa kymmenissä ELY-hankkeissa sekä hanketoimenpiteiden toteuttajana että tukena hankehakemuksen laatimisessa. Tiimillä on laaja ymmärrys, miten rakentaa hankkeeseen projektikokonaisuus, joka hyödyttää yritystä mahdollisimman laajasti ja tukee yritystä kussakin kasvun ja kehittämisen vaiheessa. Usein tämän rahoitusinstumentin kohdalla ei hoksata miettiä tarpeeksi laajaa kokonaisuutta – mitä kaikkea on mahdollista sisällyttää kehittämisavustuksen piiriin.
Kenelle ELY-keskuksen kehittämisavustus sopii?
ELY-keskuksen kehittämisavustus on suunnattu erityisesti pk-yrityksille, jotka ovat jo vakiinnuttaneet toimintansa ja tähtäävät merkittävään kasvuun tai uudistumiseen. Avustus sopii yrityksille, jotka:
- Tavoittelevat kasvua ja kansainvälistymistä
- Haluavat kehittää tuotteitaan, palveluitaan tai liiketoimintaprosessejaan
- Suunnittelevat merkittäviä investointeja esimerkiksi tuotantoteknologiaan, digitalisaatioon tai henkilöstön osaamisen kehittämiseen
- Toteuttavat kestävää kehitystä ja innovaatioita tukevia hankkeita
- Suunnittelevat avainhenkilön palkkausta
Mihin ELY kehittämisavustusta voi käyttää?
Kehittämisavustus on tarkoitettu kattamaan yrityksen kehittämis- ja investointihankkeisiin liittyviä kustannuksia. Se voi kattaa esimerkiksi seuraavia toimenpiteitä:
- Kehittämishankkeet: Kattavat esimerkiksi markkina-analyysejä, liiketoimintaprosessien kehittämistä, kansainvälistymisen valmistelua, tuotekehitystä tai digitalisaation edistämistä.
- Investointihankkeet: Voidaan käyttää investointeihin, jotka liittyvät yrityksen tuotantokapasiteetin laajentamiseen, koneiden ja laitteiden hankintaan, tuotantomenetelmien modernisointiin tai uusiin teknologioihin.
- Kestävä kehitys ja innovaatiot: Kestävää kehitystä edistävät investoinnit, kuten energiatehokkuus, kiertotalousratkaisut ja vähähiiliset tuotantomenetelmät, ovat avustuksen piirissä.
Miten ELY-keskuksen kehittämisavustusta haetaan?
Kehittämisavustus ei ole tarkoitettu yrityksen tavanomaisiin liiketoiminnan kehittämishankkeisiin, vaan yrityksen strategian kannalta merkittäviin muutostilanteisiin. Kun yritys on suunnittelemassa muutoksen edellyttämiä kehittämis- tai investointihankkeita, kannattaa aluksi päivittää liiketoimintasuunnitelma ja taloudelliset ennusteet ja laskelmat. Näin voidaan arvioida ja osoittaa, miten suunniteltu kehittämis- tai investointihanke tukee yrityksen kasvua ja uudistumista. Haettaessa kehittämisavustusta ELY-keskukselta tulee hakemukseen sisällyttää hankkeen tavoitteet, kustannusarviot ja aikataulut.
Hakemuksen käsittelyssä ELY-keskus arvioi hankkeen vaikuttavuutta, toteuttamiskelpoisuutta ja sen sopivuutta alueelliseen elinkeinojen kehittämiseen. On tärkeää osoittaa, että hanke edistää yrityksen pitkän aikavälin kehitystä ja kilpailukykyä.
Yrityksen on hyvä tutustua oman maakuntansa ELYn yritysrahoitusstrategiaan ja -linjauksiin, mitkä löytyvät täältä.
Kehittämisavustuksilla on maakunnalliset myöntövaltuudet, joiden laajuus vaihtelee paljon eri puolilla Suomea. Export Makerin asiantuntijat auttavat tunnistamaan kehittämisavustuksen mahdollisuuksia yrityksen sijainnin ja tilanteen mukaan.
Kehittämisavustuksen ehdot ja määrä
Kehittämisavustuksen suuruus ja ehdot vaihtelevat hankkeen sisällöstä, yrityksen koosta ja sijainnista riippuen. Avustusta voi saada kehittämistoimenpiteiden osalta enintään 50 % hyväksyttävistä kustannuksista, ja investointihankkeissa tuki on 10–40 %.On tärkeää huomioida, että kehittämisavustus ei kata yrityksen tavanomaisia liiketoiminnan kuluja, vaan sen on oltava suunnattu kehitys- tai investointihankkeisiin, joilla on selkeä vaikutus yrityksen kasvuun tai uudistumiseen.
ELY-kehittämisavustuksen saamisen jälkeen
Kun yritys on saanut ELY-kehittämisavustuksen, Export Maker jatkaa tukemista koko kehityshankkeen ajan. Tiimimme auttaa yritystä toteuttamaan projektitoimenpiteitä, jotka tukevat liiketoiminnan kasvua ja uudistumista. Tällaisia toimenpiteitä yleensä ovat esimerkiksi
- Kansainvälistysmis- ja vientistrategian laatiminen
- Markkinaselvitykset valituilla kohdemarkkinoilla, kun selvitetään potentiaalisten vientimarkkinoiden liiketoimintapotentiaalia ja toimintakenttää
- Kohdemarkkinoiden asiakas- ja kumppanikentän haastattelut kysynnän ja kiinnostuksen selvittämiseksi
Tarjoamme asiantuntija-apua avustuksen hallinnointiin liittyvissä toimissa sekä varmistamme, että rahoitus käytetään mahdollisimman tehokkaasti. Lisäksi autamme tunnistamaan uusia mahdollisuuksia, optimoimaan kehittämishankkeita ja löytämään parhaita ratkaisuja markkina-aseman vahvistamiseksi ja kilpailukyvyn parantamiseksi.
Miksi Export Maker?
01. Asiantuntemus
02. Räätälöity palvelu
03. Säästää aikaa
04. Hakuprosessin tuki
05. Kasvun kumppani
Case esimerkit Ely-keskus tukiin liittyen

Export Maker auttoi Vezeriä hakemaan ELY:n kehittämisavustuksen yrityksen kansainvälistymisen tueksi. Kehittämisavustuksen tuella Vezer pääsee selvittämään useiden eri markkina-alueiden potentiaalia ja osallistumaan ammattilaistapahtumiin.
"Projekti osoittautui menestyksekkääksi ja tulokset korostavat tiimityön ja strategiatyön tärkeyttä kansainvälistymisprosessin aikana."
– Markus Piippo, toimitusjohtaja
Vezer Oy

Export Maker on tukenut Pekotekia useilla eri markkina-alueilla tuloksellisekkaasti. Kansainvälistymistoimissa on hyödynnetty julkisena tukirahoituksena ELYn kehittämisavustusta.
"Tämä on vasta alku, ja tulemme jatkamaan Euroopan markkinoiden valloitusta maa kerrallaan lähivuosina” valottaa Rautiainen tulevaisuuden suunnitelmia."
– Petri Rautiainen, Business Developer
Pekotek Oy
ELY-kehittämisavustus ja Export Maker
Yhteistyö Export Makerin kanssa tarjoaa kattavan tuen yrityksen kasvuhankkeisiin ja kehittämisprojekteihin. Export Maker tarjoaa asiantuntemusta kaikissa ELY-kehittämisavustuksen vaiheissa ja auttaa yritystä saavuttamaan pitkäaikaisia kasvutavoitteitaan. Yhdistämällä ELY-kehittämisavustuksen tuoma taloudellinen tuki ja Export Makerin asiantuntijoiden osaaminen, yrityksellä on mahdollisuus toteuttaa merkittäviä kehitys- ja investointiprojekteja, jotka luovat kestävää kilpailuetua ja kasvua.
Export Makerin asiantuntijat auttavat yrityksiä esimerkiksi:
- Kansainvälistymisstrategian kehittämisessä, joka tukee yrityksen kasvua ja kehittämistä.
- Rahoituksen hallinnassa ja avustusten hyödyntämisessä tehokkaasti.
- Markkina-analyysien tekemisessä, jotta yritys voi tunnistaa ja hyödyntää uusia kasvumahdollisuuksia.
- Kumppanihaussa, verkostoselvityksissä, messutapahtumissa yms.
Yhteistyömme avulla yrityksesi voi varmistaa, että ELY-kehittämisavustuksen tuoma tuki käytetään optimaalisesti ja että liiketoiminta kehittyy vakaasti ja suunnitelmallisesti kohti menestystä.
FAQ
Q: Kuka voi saada ELY-keskuksen kehittämisavustusta?
A: Kehittämisavustus on suunnattu pk-yrityksille, jotka tähtäävät kasvuun, kansainvälistymiseen tai uudistumiseen. Yrityksellä tulee olla selkeä liiketoimintasuunnitelma ja kehittämis- tai investointihanke, joka tukee sen pitkäaikaista kasvua.
Q: Mihin ELY kehittämisavustusta voi käyttää?
A: ELY kehittämisavustusta voidaan käyttää yrityksen kehittämis- ja investointihankkeisiin, kuten markkinaselvityksiin, kansainvälistymisen valmisteluun, tuotantokapasiteetin laajentamiseen sekä energiatehokkuuden ja kestävän kehityksen edistämiseen.
Q: Kuinka paljon avustusta voi saada?
A: Avustuksen suuruus vaihtelee hankkeen sisällöstä ja yrityksen sijainnista riippuen. Kehittämistoimenpiteiden osalta tuki voi olla jopa 50 % hyväksyttävistä kustannuksista, kun taas investoinneissa avustus voi olla 10–40 %.
Q: Kuinka pitkään hakemuksen käsittely kestää?
A: Hakemusten käsittelyaika riippuu hankkeen laajuudesta ja ELY-keskuksen kehittämisavustuksen käsittelyajasta. Tyypillisesti käsittely kestää muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen, mutta hakemuksen huolellinen valmistelu nopeuttaa prosessia.
Q: Millaisia kuluja ELY kehittämisavustus ei kata?
A: ELY-keskus kehittämisavustus ei kata yrityksen tavanomaisia liiketoiminnan kuluja, kuten vuokria, palkkoja tai markkinointikuluja. Avustus on tarkoitettu nimenomaan kehitys- ja investointihankkeisiin, joilla on merkittävä vaikutus yrityksen kasvuun tai uudistumiseen.
Ota yhteyttä
Lähtö kansainväliselle markkinamatkallesi vaatii strategisia kumppanuuksia. Olitpa sitten etsimässä jakelijoita, toimintakumppaneita, toimittajia tai asiakkaita, olemme täällä auttamassa sinua löytämään täydellisen vastinparin yrityksellesi. Ota yhteyttä meihin tänään ja kerro meille tavoitteistasi.
Yhdessä raivaamme tien kansainväliseen menestykseesi.




