Skip to content

Asiakastarina: Finnprofiles Oy – markkinatutkimuksesta kilpailijakartoitukseen

FinnProfiles on vuonna 1989 perustettu perheyritys, joka juhlii tänä vuonna 30-vuotistaivaltaan. FinnProfiles suunnittelee ja valmistaa yksilöllisiä tiiviste- ja eristeratkaisuita yrityksille, jotka arvostavat korkeaa laatua ja projektiosaamista. FinnProfiles on toimittanut ratkaisujaan laajalti eri teollisuuden toimialoille, kuten rakennus-, meri-, raide- ja lääketeollisuuteen niin kotimaassa kuin maailmalla.

Aamupalatilaisuudesta yhteiseen projektiin.

FinnProfiles on tehnyt vientiä pitkään, ja jo 90-luvulla alettiin panostamaan vientiin niin paljon, että yrityksen nimikin muutettiin kansainväliseksi. Muutama vuosi sitten alkoi prosessi, jossa FinnProfiles muutti vientistrategiaansa keskittäen ja fokusoiden sitä tehokkaasti eri markkina-alueille, tavoitellen entistä relevantimpaa markkinaa. Tässä apuna oli Export Maker Oy.

Ensimmäinen kontakti FinnProfilesin ja Export Makerin kanssa tuli eräässä aamupalatilaisuudessa, jossa Jonne Pöyhtäri oli puhumassa.

Mieleen jäävää esityksessä oli konkreettinen toimintatapa ja ratkaisukeskeisyys, jonka vuoksi halusin jutella Jonnen kanssa tilaisuuden jälkeen, FinnProfilesin vientipäällikkö Jarno Halme kertoo.

Miksi sitten juuri Export Maker?

FinnProfiles on toteuttanut markkinatutkimuksia myös muiden toimijoiden kanssa, ja myös tämä projekti kilpailutettiin.

Export Makerin ehdotus oli monipuolisempi kuin kilpailijoilla, ja projekti toteutus oli esitetty selkeästi. Export Makerin ehdotus oli myös kilpailijaa räätälöidympi ja konkreettisempi, Halme toteaa.

Yhteistyön alku oli Jarno Halmeen mukaan luontevaa ja tehokasta, ja keskusteluista muotoutui yhteinen ajatus projektin aloittamisesta. Tapaamisten jälkeen projekti käynnistettiin Export Makerin ehdotuksen pohjalta, ja se on edennyt tehokkaasti.

Meillä on ollut erittäin kiireistä lähiaikoina, jonka vuoksi projekti on hieman viivästynyt, Halme pohtii. Halme kuitenkin painottaa, että Export Makerin puolesta aikataulussa on pysytty hyvin ja työ on ollut säntillistä – toisaalta myös Export Makerin joustavuus on ollut FinnProfilesin tapauksessa elintärkeää.

Projektin konkretiaa: mitä tavoiteltiin ja mitä saavutettiin?

Projekti oli markkinatutkimus ja kilpailijakartoitus Euroopassa sijaitsevalla rajatulla ekonomisella alueella, kohdistuen raide- ja meriliikennepuolen ratkaisuihin.

Export Makerin mukaantulo ja konkreettinen apu ei ole meidän tapauksessamme keskittynyt myyntiin, vaan halusimme enemmän tietoutta ja ymmärrystä kohteena olevista asiakassegmenteistä, Halme selittää.

Konkreettisesti FinnProfiles sai yhteistyöstä myös kattavan long list-selvityksen, jonka perusteella Export Maker selvitti FinnProfilesin kanssa, onko kohdemarkkinatapauksessa tehokkaampaa käyttää jälleenmyyjää tai edustajaa, vai myydä suoraan asiakkaille.

Toteutettujen selvitysten ja tutkimusten perusteella päädyimme siihen, ettei erillisestä jälleenmyyjästä/edustajasta ole selkeää ja konkreettista apua meille siinä suhteessa, ettemmekö pärjäisi ilmankin kyseessä olevilla markkina-alueilla, Halme summaa.

Kilpailijakartoituksessa FinnProfiles sai loogisen ja kattavan kuvan kilpailijatilanteesta, kilpailijoiden tuotteista, toimialoista ja valteista, sekä mahdollisti FinnProfilesin tarkemman asemoinnin ja tulokulman markkinoille.

Päällimmäiset ajatukset kokonaisuudesta

Tykkäsin yhteydenpidosta Export Makerin kanssa, sillä Export Maker oli aktiivinen ja huolehti projektin kulusta. Yhteenvetona voisi sanoa, että kaikki meni sujuvasti ja niin kuin sovittiin, kokoaa vientipäällikkö Jarno Halme


”Suosittelen Export Maker Oy:n palveluita moninaiseen vienninedistämiseen, mutta mielestäni meidän case on selkeä näyte siitä, kuinka tärkeää kilpailijoiden ja markkinan kartoittaminen on. Täten suosittelen palveluita siis etenkin yrityksille, jotka haluavat tietää viennin tilanteesta ja tehostaa vientiä metatasolta eteenpäin.”

Haastattelun ja tekstin toteutti Joona Koivisto.